Liput ovelta 19 €, mikäli jäljellä. Lippujen varausaika 2 päivää. Annieeva esiintyy Tuballa Oululaislähtöinen laulaja ja lauluntekijä Annieeva avaa ovet tummiin huoneisiinsa ja kertoo raa’an rehellisiä tarinoita. Artisti on noteerattu YleX Nosteessa, Radio SUNin tähtikokelaana, Radio Suomella sekä muissa medioissa (mm. Kaleva, Forum24).Tummanpuhuvaa pop-iskelmää tekevä artisti säveltää ja sanoittaa omat kappaleensa. Lauluillaan hän uskaltaa vihdoin näyttää maailmalle kuka hän oikeasti on. Kultaa kirjoittanut Annieeva teki lauluja ensin muille kunnes tajusi haluavansa itse laulaa omat sävellyks
Artistit
Keikkapaikka
Tuba on rento ravintola Oulun keskustan tuntumassa. Meillä paikan päällä käsin tehtyä ruokaa, pizzat, burgerit ja deli-annonkset, sekä buffetlounas ja brunssit Tuballa on vuoden ympäri laadukkaita, intiimejä keikkoja, herkullisia brunsseja ja muita paikallisia kulttuuritapahtumia. Keskiviikkoisin kuudelta starttaava Tubavisa on myös erittäin suosittu. Katso Tulevan Oulun Tuban livekeikat, tapahtumat ja konsertit.
Voisit olla kiinnostunut myös näistä
Oulun keikat ›
PEPE WILLBERG 80-ELÄMÄLTÄ KAIKEN SAIN -JUHLAORKESTERI (Madetojan sali)

Juha Hostikka & Dallapé-orkesteri (Madetojan sali)

KNIPI

Sami ja Jorma: Keikarit – ensimmäinen jäähyväiskiertue

Konstan joulu 2026

Elias Kaskinen - Minun jouluni

Jesse Kaikuranta: Christmas Jazz

Rajaton Joulu 2026 (Madetojan sali)

Kiitos Katri Helena (Madetojan sali)

Kyösti Mäkimattila & Leif Lindeman: Lähelläsi
Tuba Food & Lounge keikat
Tuba Food & Lounge keikat ›
Jemina

Amuri

Ville Leinonen

Hulda Huima

Jesse Kaikuranta: Christmas Jazz

Teleks - Pepe Johansson: Kotimatkalla - Laulut ja tarinat

Pekka Laine & The Enchanted

SAAGA + Miika Leivo

