Anvilin Pounding the Past -kiertue siirtyy Tullisalille -- mukana illassa Killer (BE) sekä Gobra! Perjantaina 4. joulukuuta 80-luvun tunnelma valtaa Tullisalin, kun jo vuonna 1978 ensiaskeleensa ottanut ja sittemmin legendaariseksi kasvanut kanadalainen Anvil saapuu Suomeen erikoiskiertueelle. Suomen keikat ovat osa laajempaa Pounding the Past -kiertuetta, jolla yhtye keskittyy kolmen ensimmäisen albuminsa biiseihin. Oulun keikalla nähdään lavalla lähes yhtä legendaarinen Gobra! Lisäksi Pounding the past-kiertueella mukana myös belgialainen Killer.
Artistit
Tietoa artistista Anvil
Anvil on kanadalainen heavy metal -yhtye, joka perustettiin vuonna 1978. Ryhmän alkuperäisenä nimenä oli Lips, mutta se muutettiin muotoon Anvil hieman ennen esikoislevyn Hard 'n' Heavy julkaisua vuonna 1981. Yhtyeen juuret ulottuvat vuoteen 1973, jolloin kouluikäiset Steve Kudlow ja Robb Reiner alkoivat soittaa musiikkia yhdessä.
Kuvaus: Wikipedia (CC BY-SA 3.0)
Keikkapaikka
Tullisali sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella oulun Limingantullissa elämyskeskus terminaalissa. Tullisali tarjoaa sykähdyttäviä keikkaelämyksiä Oulussa ympäri vuoden, ja moniulotteisen tilan sekä ammattimaisen avun erilaisten tapahtumien suunnitteluun ja koordinointiin. Tullisalin taustalla toimiva Qstock Oy mahdollistaa pitkäaikaisen tapahtumajärjestäjän kokemuksella ammattimaisen ja moniulotteisen avun erilaisten tapahtumien suunnitteluun ja koordinointiin. Pinta-alaltaan n. 1000 neliömetrin sali soveltuu konserteista yritysjuhliin, näyttelyistä messuihin, kokouksista seminaareihin, sekä erilaisiin yksityistilaisuuksiin
Voisit olla kiinnostunut myös näistä
Oulun keikat ›
Viikate V30V

Klubin pikkujoulut 2026

Linda Lampenius & Perttu Kivilaakso: Joulukonsertti

Drink Floyd plays Pink Floyd

Tarja Turunen: Frisson Live 2027

Mikkey Dee with Friends playing Motörhead Classics

Ruusut + Vesta
Tapahtumakeskus Tullisali keikat
Tapahtumakeskus Tullisali keikat ›
Costi

Viikate V30V

Sami ja Jorma: Keikarit – ensimmäinen jäähyväiskiertue

Cledos - Closed Rooms Tour

Drink Floyd plays Pink Floyd

Tarja Turunen: Frisson Live 2027

Mikkey Dee with Friends playing Motörhead Classics

Ruusut + Vesta


