Arttu Wiskari nähdään Kulttuuritalolla sunnuntaina 14.2.2026 osansa kevään Suomi Finland PRKL -konserttisalikiertuettaan Marraskuun lopussa uuden Suomi Finland perkele -albumin julkaiseva Arttu Wiskari lähtee tammikuussa konserttisalikiertueelle, jonka konserteissa kuullaan kappaleita Wiskarin koko uran varrelta. Isolla bändillä toteutettavan kiertueen ohjelmistoon on valittu myös yleisön toivomia kappaleita. Lippujen myynti alkaa tänään. Viime vuodet klubeilla ja festivaaleilla keikkaillut Arttu Wiskari suuntaa tammikuussa pitkän tauon jälkeen konserttisalikiertueelle. Suomi Finland prkl -kon
Artistit
Tietoa artistista Arttu Wiskari
Arttu-Pekka Aleksi Wiskari on suomalainen laulaja ja ääninäyttelijä. Hänen läpimurtosinglensä oli kesällä 2010 julkaistu ”Mökkitie”.
Kuvaus: Wikipedia (CC BY-SA 3.0)
Keikkapaikka
Uudistunut Kulttuuritalo tarjoaa elämystaidetta Alppilan huipulla. Kulttuuritalo on moneen muuntuva tapahtumatalo. Tapahtumissa on useita eri ikärajoja. Jotkut tapahtumat ovat kokonaan K-18 ja jotkut kokonaan sallittuja. Yleinen käytäntö on, että tapahtumissa on erilaisia lohkoja eri ikäryhmille. Osa paikoista on tarkoitettu yli 18-vuotiaille ja osa on sallittuja. Tarkista ikärajat tapahtumatiedoista. Lippu.Fi palvelee lippujen ikärajakäytänteisiin liittyvissä kysymyksissä. Kulttuuritalo toivottaa lämpimästi kaikki asiakkaat tervetulleiksi nauttimaan konserteista ja tapahtumista. Katso tulevat Helsingin kulttuuritalon livekeikat, tapahtumat ja konsertit.
Voisit olla kiinnostunut myös näistä
Helsingin keikat ›
Relax Corner
PAM! Feat. Ella

Ellimei duo

Relax Corner
PAM! Feat. Ella

Den mysiga julkonserten 2026: Jannike, Patrik Isaksson (SVE) samt Tomas och Maria Höglund – Klubb Ankdamm
Gimmat Jyrää! by Brima
Gizy Bileduo

Benjamin
PAM! Feat. Ella

Time Schleifer

AIRI
Kulttuuritalo keikat
Kulttuuritalo keikat ›
EsDeeKid (UK) – Council House Rat Tour

KULT: Boris (JPN) ”Pink” 20th Anniversary + special guest: Planning for Burial (US) (SOLD OUT!)

KULT: Elämän arvoinen -tukikonsertti

Ane Brun (NO) – I Thought We Were The Same Nordic Tour 2027

KULT: Kinga Głyk

Nelli Matula presents: 10 VUOTTA MATULAA -juhlashow

KULT: Kukkatalo + Orvokki

ALL(H)OURS 1st World Tour <RISE UP>

KULT: ridgeclub

Los Vivancos

KULT: Stoned Statues + Somehow Jo

Ursus Factory – Iso ilta Kultsalla
Arttu Wiskari keikat
Arttu Wiskari keikat ›
Arttu Wiskari + Elonkerjuu

Arttu Wiskari

Arttu Wiskari

Arttu Wiskari

WinterOpen 2026: PERJANTAI

Arttu Wiskari

Arttu Wiskari

Arttu Wiskari: Suomi Finland prkl

ARTTU WISKARI – Suomi Finland PRKL -konserttisalikiertue

Arttu Wiskari + EEMELI

Arttu Wiskari
