Artistit
Keikkapaikka
On the Rocks on musiikin ystävien olohuone jo vuodesta 2001. On The Rocks jakautuu kahteen kerrokseen: viihtyisä musiikin ystävien olohuone katutason Street-baarissa sekä alakerran liveklubi, jossa järjestetään monipuolisia tapahtumia viikottain. Valtaosaan On The Rocksin tapahtumista myydään pääsylippuja ennakkoon. Liput myy Tiketti. Suosittelemme lippujen ostamista ainoastaan virallisilta lipunmyyjiltä. Asiakas on vastuussa tarkistamaan, että kaikki tapahtuman ehdot täyttyvät lipun oston yhteydessä sekä varautuu todistamaan ikänsä hyväksyttävällä todistuksella (ks. kohta Ikäraja). On The Rocksin alakerran klubille peritään eteispalvelumaksu 3,5 € jokaiselta kävijältä. Eteispalvelu On The Rocksissa on ulkoistettu palvelu, jolla pystytään turvaamaan jokaisen kävijän turvallisuus vierailun aikana. Takit, reput ja isot laukut on jätettävä narikkaan. Maksuvälineinä toimii maksukortit sekä käteinen. On The Rocksiin on 18 vuoden ikäraja. Kävijöitä pyydetään todistamaan ikänsä sisäänkäynnin yhteydessä. Iän tarkastamisessa hyväksyttävä todistus on viranomaisen myöntämä kuvallinen henkilökortti, passi tai ajokortti. Iän todistamiseen kelpaa myös muu viranomaisen myöntämä luotettava kuvallinen asiakirja kuten muukalaispassi tai pakolaisen matkustusasiakirja. Sen sijaan iän todistamiseen eivät kelpaa esimerkiksi Kela-kortti, opiskelijakortti, sotilaspassi tai oleskelulupakortti. Katso tulevat Helsingin On the Rocksin livekeikat, tapahtumat ja konsertit.
Voisit olla kiinnostunut myös näistä
Helsingin keikat ›
Maunula Unplugged: Samae Koskinen, Hugo Cajan & Todellisuus

Acid Arab (FR), DNIL

Alkuillan Konsertti: Modem – Modemism-Julkkarit + Sokar + Waldemar Blom

Popeda
Knucklebone Oscar & Niko Votkin
Covers & Lovers

Eloton Tuhkimo w/ DJ’s Rakkaudeton ja Alpha-Cleavage
Covers & Lovers

Lepiksen Synttärit!!!

VVO: Myrskyluodolta Napapiirille

Räyhärock 2026: Creamageddon

Riku Rajamaa & Band
On the Rocks keikat
On the Rocks keikat ›
Snipe Drive (levyjulkkarit), Riekko Salama

Pimento – Vatsatanssia metallimusiikkiin: The Cemetery

Kehä, Laineen Kasperi & Matkatoimisto

Assemble The Chariots, Plaguebreeder

Lauantaidisko DJs: 90s + 00s

PJK Live

Saga Olsson (levyjulkkarit), Muovikukat

John Corabi & Friends (USA)

K30 Live: The Pansies

K-30 Club: Britpop & 90s Disco

45 Degree Woman, Surunaamio Acoustic
