Bizi esiintyy Hämeenlinnan isoimmassa Halloween-bileessä. K-18.
Artistit
Tietoa artistista Bizi
Tunnistettavalla äänellään, tarttuvilla melodioillaan ja kansanvälisellä soudilla Bizi on noussut yhdeksi Suomen kiinnostavimmista R&B-artisteista. Bizin läpimurto tapahtui vuonna 2018, jolloin julkaistu Ääniviesti-EP toi suomalaiseen R&B uudenlaista energiaa, tunnelmaa ja soundia. Artistin pitkään odotettu debyyttialbumi ilmestyi alkuvuodesta 2025. Albumilta julkaistut singlet En tunne mitään feat. Vesta ja Päivä joka meidät pilaa ovat saavuttaneet yli platinarajan striimausmäärät. Bizin monipuoliseen uraan kuuluu useita kiinnostavia yhteistyöprojekteja. Hän on työskennellyt esimerkiksi TIPPA kanssa TRAPPIST-EPä sekä Areksen kanssa HAHAHA-projektissa. Artistin tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuvat muun muassa Sori feat. Turisti ja yleisön suosikiksi noussut Draamaa, jonka remix-versiolla mukana kuultiin William. Bizi on tehnyt yhteistyötä myös useiden muiden Suomen eturivin artistien kanssa, kuten JVG, Robin Packalenin, ABREUn ja iben kanssa. Suomalaisen R&B suunnannäyttäjänä tunnettu Bizi rakentaa musiikissaan tummanpuhuvaa ja mystistä maailmaa, jossa yhdistyvät vahvat tunteet, moderni tuotanto ja henkilökohtaiset tarinat. Kappaleiden sanoituksissa käsitellään usein ihmissuhteita, sydänsuruja ja ristiriitaisia tunteita. Rehellinen ja samaistuttava ilmaisu onkin yksi Bizin musiikin tunnuspiirteistä. Bizin keikat tarjoavat yhdistelmän tunteikkaita kappaleita ja energisiä klubibängereitä. Live-esiintymisissä artistin persoonallinen tyyli ja vahva läsnäolo pääsevät kunnolla esiin lavalla.

