Happoradio levynjulkaisukiertueelle syksyllä! 2000-luvun tärkeimpiin suomenkielisen rock-musiikin soihdunkantajiin kuuluva Happoradio julkaisee yhdeksännen pitkäsoittonsa Me tarvitsemme toisiamme 18. syyskuuta ja suuntaa levyn myötä yhdelle uransa kattavimmista klubikiertueista. 19 keikkaa sisältävä kiertue starttaa 2. lokakuuta ja jatkuu aina joulukuun puoleen väliin saakka. – Kiersimme keväällä maakuntien pienempiä mestoja ja tunnelma oli ilta toisensa jälkeen hurmiollinen. On ollut erityisen hienoa huomata nuorten löytäneen bändimme viime vuosien aikana. Toisaalta eihän Happoradiokaan ole v
Artistit
Tietoa artistista Happoradio
Happoradio on vuonna 2001 perustettu suomalainen rockyhtye.
Kuvaus: Wikipedia (CC BY-SA 3.0)
Keikkapaikka
Tarkastamon ravintolan juuret ovat vahvasti Oulussa ja Torinrannassa. Paikallinen tekeminen, alueen ruokakulttuuri ja pohjoinen selkeys muodostavat perustan, jolle ravintolamme keittiö rakentuu. Tarkastamoon on helppo tulla viihtymään niin läheltä kuin kaukaa: Oulun ravintola- ja tapahtumakentän tuorein tulokas sijaitsee aivan Oulun ytimessä, Torinrannassa. Ravintola, patio sekä korkeatasoiset tapahtumat ja konsertit yhdistyvät modernin rouheassa ympäristössä elämykseksi, joka jättää jäljen. Parhaat keikat ja tapahtumat pidetään Tarkastamon uusissa upeissa tiloissa Oulun Torinrannassa! Katso tulevat Oulun Tarkastamon keikat ja artistit sekä tapahtumien ja keikkojen aikataulut.
Voisit olla kiinnostunut myös näistä
Oulun keikat ›Tarkastamo keikat
Tarkastamo keikat ›
Antti Autio - Haahuillen-konserttisalikiertue

TAR-Festivaali

TAR-Festivaali

Björk: DJ-keikka

BUCOLIC - Cultural Machines

Riccardo Giovinetto: FEMINA

Ida Toninato & Pierre-Luc Lecours: Homeostasis

Halina Rice

ANKARA - Graham Bonnet | Mustasch | Stam1na | Zero Nine

Mikko Alatalo - MAALAISPOJAN MATKAKERTOMUS

Arppa - Akustisesti saleissa

Erika Vikman - Syksy 2026
Happoradio keikat
Happoradio keikat ›
Konsertti: Happoradio

Happoradio

Happoradio, Myy Anderson

WinterOpen 2026: PERJANTAI

Happoradio

Happoradio

Happoradio + Auringon Lapset

Happoradio

Happoradio

Happoradio



