Artistit
Keikkapaikka
Oulun Musiikkikeskus sijaitsee Karjasillan kaupunginosassa aivan Oulun keskustan kupeessa. Musiikkikeskus on Pohjois-Suomen merkittävä kulttuurikeskus, joka tarjoaa monipuolisia kulttuurielämyksiä kaiken ikäisille kävijöille. Musiikkikeskuksessa on vuosittain yli 60 viihdekonserttia, esiintyjinä niin kotimaiset kuin kansainvälisetkin viihdemaailman tähdet. Viihdekonserttien lisäksi talossa on paljon monipuolista toimintaa; balettiesityksiä, teatterimusikaaleja, stand up -keikkoja, sekä kotimaisia ja kansainvälisiä konferenssitapahtumia. Madetojan sali on Oulun Musiikkikeskuksen suurin tapahtumasali. Siellä järjestetään vuosittain yli 60 erilaista viihdetapahtumaa Oulun Sinfonian konserttien lisäksi. Musiikkikeskuksen toiminta kasvaa alkuvuodesta 2023, kun viereisen Pohjankartanon monitoimitalon (koulurakennus) peruskorjattu ja uudistettu Pohjankartanon sali liittyy kasvattamaan Musiikkikeskuksen tapahtumatilatarjontaa. Musiikkikeskus on myös maamme pohjoisimman täysikokoisen sinfoniaorkesterin, Oulu Sinfonian pääasiallinen harjoitus- ja konserttitalo.
Oulun Musiikkikeskus keikat
Oulun Musiikkikeskus keikat ›
Oulun konservatorio: Lokakuun lumoa (Pikkusali)

BändiBäng!

Oulun konservatorio: Syksyn satoa I - IV (Pikkusali (ma) ja Tulindbergin sali (ti) )

Oulun konservatorio: Sellojen syyssoitto (Pikkusali)

Oulun konservatorio: Syysloman kynnyksellä (Tulindbergin sali)

Oulu Sinfonia: Värisevä maa

Oulun konservatorio: Vaskien toinen syyskonsertti (Tulindbergin sali)

Suvi Teräsniska - Jotain omaa, jotain lainattua (Pohjankartanon sali)

Lohtu, liekki ja laulu - Sanna Ahvenjärven ja Tapio Lappalaisen yhteiset sävellyskonsertit

Uuden Musiikin Lokakuu 2026

Jarkko Ahola: Hienoimmat ja suurimmat (Pohjankartanon sali)



