R auli Somerjoen elämästä kertova koskettava näyttämöteos nähdään Kulttuuritalolla 29.1.2027 ja 30.1.2027. Tarinankertojana toimii näyttelijä Antti Reini. Rauli Somerjoen syntymästä tulee kuluneeksi ensi vuonna 80 vuotta ja hänen liian aikaisesta kuolemastaan 40 vuotta. Rauli muistetaan herkistä ja kauniista tulkinnoistaan niin sanoittajana kuin laulajanakin. Hänestä on muodostunut eräänlainen suomalainen myytti, jonka maanpäällinen matka päättyi aivan liian nuorena. Raulin julkisuuskuvan taakse ulottuva näyttämöteos saa kantaesityksensä Kulttuuritalolla tammikuussa. Rakkaudella Rauli – teokse
Artistit
Keikkapaikka
Uudistunut Kulttuuritalo tarjoaa elämystaidetta Alppilan huipulla. Kulttuuritalo on moneen muuntuva tapahtumatalo. Tapahtumissa on useita eri ikärajoja. Jotkut tapahtumat ovat kokonaan K-18 ja jotkut kokonaan sallittuja. Yleinen käytäntö on, että tapahtumissa on erilaisia lohkoja eri ikäryhmille. Osa paikoista on tarkoitettu yli 18-vuotiaille ja osa on sallittuja. Tarkista ikärajat tapahtumatiedoista. Lippu.Fi palvelee lippujen ikärajakäytänteisiin liittyvissä kysymyksissä. Kulttuuritalo toivottaa lämpimästi kaikki asiakkaat tervetulleiksi nauttimaan konserteista ja tapahtumista. Katso tulevat Helsingin kulttuuritalon livekeikat, tapahtumat ja konsertit.
Voisit olla kiinnostunut myös näistä
Helsingin keikat ›Kulttuuritalo keikat
Kulttuuritalo keikat ›
EsDeeKid (UK) – Council House Rat Tour

KULT: Boris (JPN) ”Pink” 20th Anniversary + special guest: Planning for Burial (US) (SOLD OUT!)

KULT: Elämän arvoinen -tukikonsertti

Ane Brun (NO) – I Thought We Were The Same Nordic Tour 2027

KULT: Kinga Głyk

Nelli Matula presents: 10 VUOTTA MATULAA -juhlashow

KULT: Kukkatalo + Orvokki

ALL(H)OURS 1st World Tour <RISE UP>

KULT: ridgeclub

Los Vivancos

KULT: Stoned Statues + Somehow Jo


