Varjot, Väylä ja Viimeiset

Pe 13.11.

It is happening again. Vuonna 2017 perustettu punk/hardcore-yhtye nimeltä Varjot on päättänyt rikkoa pitkään kestäneen hiljaisuutensa. Kesäkuussa päivänvalon näki vuosia kovalevyllä seissyt, alun perin vuonna 2020 julkaistavaksi tarkoitettu EP ja loppuvuodesta rikotaan myös keikkatauko Jyväskylässä Kramsulla sekä Helsingissä Olarin Panimolla. Molemmilla keikoilla esiintyvät myös viime vuonna ensimmäisen pitkäsoittonsa julkaissut screamo/post-hardcore -yhtye Väylä sekä omalaatuisella tavalla post-punkia, elektronista musiikkia ja särökitara-äänivalleja yhdistelevä Viimeiset.

Artistit

Keikkapaikka

Kramsunkatu 5, päärakennus, 40600 Jyväskylä
Sijainti kartalla – Google Maps

Vapaa kulttuuri- ja kansalaistalo Mäkitorppa avattiin Jyväskylän Mäki-Matissa elokuussa 2020. Syyskuussa 2023 sen toiminta siirtyi uusiin tiloihin Kramsunkadulle. Torpan ja Kramsun nykyisen toiminnan perustaja ja ylläpitäjä on Yläkulttuuri ry. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää matalan kynnyksen kulttuuritoimintaa sekä kannustaa kaikenlaisia ihmisiä toimijuuteen ja yhteisöllisyyteen. Yhdistysaktiivit pitävät tiloja avoinna useimpina arkipäivinä. Tällöin paikalle voi tulla vapaasti oleilemaan ja vaikka nauttimaan teestä, seurasta ja Vapaan Gallerian vaihtuvista taidenäyttelyistä. Lisätietoja löydät Facebookista ja Instagramista. Tiloja voi myös vuokrata sekä yleis- että yksityiskäyttöön, kuten erilaisiin tapahtumiin ja yksityistilaisuuksiin. Kuva: Ella Valkola