Vesterinen Yhtyeineen: Paluu Finlandia-klubille

Pe 12.3. | 21:00
Osta liput
Vesterinen YhtyeineenKohti sydänpeltoja

Hurmoksellisista livekeikoistaan tunnettu Vesterinen Yhtyeineen suuntaa ensi keväänä klubikiertueelle. Laulaja Tero Vesterisen kipparoima, jo 11-henkiseksi kasvanut orkesteri on totuttu näkemään viime vuosina isojen konserttisalien ja areenoiden lavoilla, mutta nyt yhtye palaa soittamaan klubeille. Paluu Lahden Finlandia-klubille tapahtuu perjantaina 12. maaliskuuta 2027. Yhtyeen viimeisin albumi Liian hiljaista näki päivänvalon maaliskuussa 2026. Radiohitit Pöllöille kyytiä ja Två on kolme sisältävä uusi levy on […]

Artistit

Tietoa artistista Vesterinen Yhtyeineen

Vesterinen Yhtyeineen on suomalainen kymmenestä jäsenestä koostuva pop-musiikkia soittava yhtye. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa "Kukaan ei koskaan", "Onnellinen mies", "Tummilla teillä", "Kolme hyvää vinkkiä" ja "Kohti sydänpeltoja". Yhtye tuli tunnetuksi elokuussa 2009 julkaistun Jönköping-nimisen albumin singlestä ”Mitä tapahtui Hokkasen Timolle”. Kappale valittiin toukokuun ensimmäisellä viikolla 2009 YleX-radiokanavan Tehobiisiksi.

Kuvaus: Wikipedia (CC BY-SA 3.0)

Keikkapaikka

Ankkurikatu 7, 15140 Lahti
Sijainti kartalla – Google Maps

Lahden Sibeliustalo on ainutlaatuiset konsertti- ja kokouspuitteet omaava tapahtumatalo, joka tarjoaa monipuolisia palveluja sekä kuluttaja-asiakkaille että yrityksille. Vuonna 2000 vanhan tehdasrakennuksen yhteyteen valmistuneessa rakennuksessa puuarkkitehtuuri yhdistyy näin vanhaan lahtelaiseen teollisuushistoriaan. Uuden ja vanhan rakentamisen yhdistelmästä sekä rakennuksesta avautuvasta Vesijärvinäkymästä on syntynyt ainutlaatuinen vuoropuhelu. Finlandia-klubin perustaminen vuonna 2003 vastasi toiveisiin Sibeliustalosta koko kansan talona. Zen Cafén keikalla käynnistyneen klubin ansiokas taival on sisältänyt jo lähes 500 keikkaa. Tarjontaa on elävän musiikin ystäville ollut vuosien aikana musiikkigenrejen laidasta laitaan. Ahkerin Finlandia-klubilla keikkaillut bändi on Apulanta, joka on täyttänyt Puusepän Salin parikymmentä kertaa. Finlandia-klubilla esiintyvät kotimaisen populaarimusiikin huiput. Klubi tarjoaa musiikkielämyksiä rock-uskottavassa ympäristössä inhimilliseen aikaan. Sibeliustalon Puusepän Salin vanhoissa tehdastiloissa sijaitsevan Finlandia-klubin yleisökapasiteetti on 610 henkeä. Klubi aukeaa klo 20 ja bändit aloittavat yleensä soittamisen klo 21 (ellei toisin ilmoitettu). Keikat ovat ikärajattomia.