Artistit
Keikkapaikka
Oulun Musiikkikeskus sijaitsee Karjasillan kaupunginosassa aivan Oulun keskustan kupeessa. Musiikkikeskus on Pohjois-Suomen merkittävä kulttuurikeskus, joka tarjoaa monipuolisia kulttuurielämyksiä kaiken ikäisille kävijöille. Musiikkikeskuksessa on vuosittain yli 60 viihdekonserttia, esiintyjinä niin kotimaiset kuin kansainvälisetkin viihdemaailman tähdet. Viihdekonserttien lisäksi talossa on paljon monipuolista toimintaa; balettiesityksiä, teatterimusikaaleja, stand up -keikkoja, sekä kotimaisia ja kansainvälisiä konferenssitapahtumia. Madetojan sali on Oulun Musiikkikeskuksen suurin tapahtumasali. Siellä järjestetään vuosittain yli 60 erilaista viihdetapahtumaa Oulun Sinfonian konserttien lisäksi. Musiikkikeskuksen toiminta kasvaa alkuvuodesta 2023, kun viereisen Pohjankartanon monitoimitalon (koulurakennus) peruskorjattu ja uudistettu Pohjankartanon sali liittyy kasvattamaan Musiikkikeskuksen tapahtumatilatarjontaa. Musiikkikeskus on myös maamme pohjoisimman täysikokoisen sinfoniaorkesterin, Oulu Sinfonian pääasiallinen harjoitus- ja konserttitalo.
Voisit olla kiinnostunut myös näistä
Oulun keikat ›
Classic Rock Show – Next Chapter

Antti Autio - Haahuillen-konserttisalikiertue

Nyrkkitappelu (K18)
Riutta, Vuolas

Happoradio - Me tarvitsemme toisiamme -levyjulkaisukeikka

Ursus Factory

Lapsuuden sankarit -juhlakiertue: Miljoonasade 40 vuotta (Madetojan sali)

Bilebändi Telaketju

TAR-Festivaali

TAR-Festivaali

Sami Yaffa-Soolo Keikka

Revival 3 Years Anniversary: Hulluella / 80Percent / Wizard
Oulun Musiikkikeskus keikat
Oulun Musiikkikeskus keikat ›
Oulun konservatorio: Nuoret taiturit (Pikkusali)

Oulun konservatorio: Musiikkia marraskuuhun (Tulindbergin sali)

Oulun konservatorio: Marrasmusiikki (Tulindbergin sali)

Oulu Sinfonia: Huilujen hurmaa

Alma - poltergeistin tarina. Liedkonsertti

Oulun konservatorio: Heikki Pellisen mestarikurssin päätöskonsertti (Tulindbergin sali)

Lapsuuden sankarit -juhlakiertue: Miljoonasade 40 vuotta (Madetojan sali)

Varjojen paratiisi. Liedkonsertti

Oulu Sinfonia: Swing Symphony

ANI: Tuhlaajapoika -konserttisalikiertue (Pohjankartanon sali)

PEPE WILLBERG 80-ELÄMÄLTÄ KAIKEN SAIN -JUHLAORKESTERI (Madetojan sali)

Juha Hostikka & Dallapé-orkesteri (Madetojan sali)
Sgt. Pepper’s 60 Years keikat
Sgt. Pepper’s 60 Years keikat ›
Sgt. Pepper’s 60 Years: The Beatles Tribute Show – Jiri Nikkinen, Nina Tapio & Penny Lane Band

Sgt. Pepper’s 60 Years: The Beatles Tribute Show – Jiri Nikkinen, Nina Tapio & Penny Lane Band
Sgt. Pepper’s 60 Years: The Beatles Tribute Show

Sgt. Pepper’s 60 Years: The Beatles Tribute Show – Jiri Nikkinen, Nina Tapio & Penny Lane Band

Sgt. Pepper’s 60 Years: The Beatles Tribute

Sgt. Pepper’s 60 Years: The Beatles Tribute Show – Jiri Nikkinen, Nina Tapio & Penny Lane Band

Sgt. Pepper’s 60 Years: The Beatles Tribute Show

Sgt. Pepper’s 60 Years: The Beatles Tribute Show

Sgt. Pepper’S 60 Years: The Beatles Tribute Show
